Oppilaitosten opettajien ja henkilökunnan on myös tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Jo pieni rauhoittuminen kesken arjen kiireen auttaa jaksamaan.

Hyvinvointikortit sisältävät hyvinvointiin liittyviä ajatuksia, kysymyksiä ja pohdintoja, joiden tavoitteena on auttaa pysähtymään oman itsen äärelle, vahvistamaan ja herättämään voimavaroja sekä kannustamaan konkreettisiin hyvinvointia edistäviin tekoihin arjessa.

Kortteja on kaikkiaan kuusi. Niitä voi käydä läpi esimerkiksi yhden päivässä tai joka toinen päivä. Kortit voi myös tulostaa.

Voimaannuttavia pysähtymisen hetkiä ja tekoja hyvinvointikorttien parissa!

Hae tai valitse kategoria…

Kaikki ideat

LIIKKUVA OPISKELU -OHJELMA ON OSA LIIKKUVAT-OHJELMIA

Liikkuva opiskelu -ohjelma on yksi valtakunnallisista liikunnan edistämisohjelmista eli Liikkuvat-ohjelmista. Ohjelmien avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä. Kokonaisuuteen kuuluvat Liikkuva perhe, Liikkuva varhaiskasvatus, Liikkuva koulu, Liikkuva opiskelu, Liikkuva aikuinen ja Ikiliikkuja-ohjelmat.

Liikkuva opiskelu -ohjelman strategisesta johtamisesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus. Ohjelmaa koordinoi Likes.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved
FIN | SWE