Opiskelijat istuvat metsässä ringissä.

Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä havahduttiin siihen, kuinka vähän luontoa hyödynnetään liikunta-alan koulutusohjelmissa. Havahtumisesta alkoi tapahtumaketju, jonka myötä vierumäkeläiset saivat luonnosta uudenlaisen oppimisympäristön. Luonto onkin mainio paikka oppimiseen, sillä siellä oppiminen rentoutuu ja tehostuu.  

Luonto, perinteet, hiki ja hymy

Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä koulutetaan laajasti liikunta-alan osaajia erilaisista tutkintokoulutuksista lyhyempiin lyhytkursseihin ja seminaaripäiviin. Vaikka opetus on liikkuvaa, myös luentosaleissa istutaan yhä varsin paljon.

– Havahduimme Vierumäellä siihen, että vaikka opiskelemme päivittäin upeiden harjumaisemien keskellä, emme hyödynnä luontoa juurikaan opetuksessamme. Vietämme aikaa luentosaleissa ja urheilutiloissa, mutta luonto tuntuu unohtuneen. Tästä syntyi idea, jonka myötä ryhdyimme siirtymään luentosaleista kohti luontosaleja, kertoo luontoliikunnan opettaja Paavo Heinonen.

Heinosen mukaan luonnolla on paljon vaikutuksia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja oppimiseen. Luonto haluttiinkin sisällyttää osaksi Vierumäen uusia arvoja. Vierumäen arvoja kuvaa tällä hetkellä neljä sanaa: luonto, perinteet, hiki ja hymy.  

– Omassa työssäni luontoliikunnan opettajana pyrin kehittämään Vierumäen luonto-olosuhteita sekä pohtimaan, miten luonto saataisiin paremmin mukaan oppimisympäristöksi missä tahansa koulutusohjelmassa, Heinonen summaa.

Luonto tuo oppimiseen rentoutta ja yhteisöllisyyttä

Luonto sopii mainiolla tavalla oppimisympäristöksi, ja sitä Heinonen on tutkinut myös parhaillaan tekeillä olevassa opinnäytetyössään. Esimerkkinä hän nostaa esille dialogimenetelmän, jota hyödynnetään Vierumäen koulutuksissa paljonkin. Dialogimenetelmässä opiskelijat istuvat piirimuodostelmassa ja osallistuvat keskusteluun tasa-arvoisina osallistujina.

– Tyypillisesti dialogimenetelmää hyödynnetään sisällä luentotiloissa. Kun sitten menetelmä viedäänkin metsään ja pystytetään nuotio piirin keskelle, muutos on käsinkosketeltava. Ilmapiiri kevenee, vuorovaikutus paranee ja luontosuhde vahvistuu välittömästi, Heinonen hymyilee.

Heinosen toteuttamassa kyselytutkimuksessa myös muut Vierumäen opettajat tuovat luontoympäristön hyviä vaikutuksia esille. Opettajat kertovat, että luonnossa opiskelijat motivoituvat tehtäviin ja kiusaus puhelimen räpläämiseen vähenee. Ennen kaikkea luonto rentouttaa oppimistilanteen ilmapiiriä, tehostaa yhteisöllisyyttä, lisää vuorovaikutusta ja aktivoi oppimista.

Vierumäki kutsuu luontoon

Heinonen kertoo, että Vierumäellä luontoarvoja on otettu mukaan myös uusiin koulutuskokonaisuuksiin. Lyhyemmät Luontoliikuttaja-koulutukset kestävät kolmen viikonlopun verran, jonka lisäksi tänä keväänä hakuun on tullut myös pidempi Luontoliikunnan edistäjä -koulutuskokonaisuus. Kokonaisuudesta voi lukea lisää Vierumäen verkkosivuilta

 – Meillä ei kouluteta hurjia vuoristo-oppaita, vaan lähiluontoa aktiivisesti hyödyntäviä sekä lasten, nuorten ja aikuisten liikuntaa edistäviä osaajia. Painotamme luonnon hyvinvointivaikutuksien tunnistamista, turvallisia ja vastuullisia luontokokemuksia sekä opiskelijaryhmien yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta, Heinonen summaa.

Opiskelijat suuntaavat metsään rinkat selässään.
Opiskelija seisoo rantavedessä.

Yhteystiedot

Paavo Heinonen
paavo.heinonen@vierumaki.fi
Luontoliikunnan opettaja, Suomen Urheiluopisto
+ 358 50 3028 154

Hae tai valitse kategoria…

Kaikki ideat

LIIKKUVA OPISKELU -OHJELMA ON OSA LIIKKUVAT-OHJELMIA

Liikkuva opiskelu -ohjelma on yksi valtakunnallisista liikunnan edistämisohjelmista eli Liikkuvat-ohjelmista. Ohjelmien avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä. Kokonaisuuteen kuuluvat Liikkuva perhe, Liikkuva varhaiskasvatus, Liikkuva koulu, Liikkuva opiskelu, Liikkuva aikuinen ja Ikiliikkuja-ohjelmat.

Liikkuva opiskelu -ohjelman strategisesta johtamisesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus. Ohjelmaa koordinoi Likes Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved
FIN | SWE