Opiskelijoiden hyvinvointi ei kytkeydy pelkästään opiskelukykyyn, jaksamiseen ja tulevaan työkykyyn vaan myös elämänlaatuun ja mielekkyyteen.

Terveelliset elämäntavat, kuten liikunta ja fyysinen aktiivisuus, luovat hyvinvoinnille tärkeän kivijalan. Yksinään ne eivät kuitenkaan riitä. Hyvinvointi on monen tekijän summa, jossa on aina yksilöllisiä painotuksia ja vivahteita. Usein on kysymys tasapainosta ja siitä, miten hyvinvoinnin taitoja opetetaan, opitaan ja omaksutaan osaksi omaa elämää. 

Toisen ihmisen hyvinvointiin ja elämäntapoihin vaikuttaminen tai puuttuminen on vaikeaa. Ylhäältä alaspäin neuvominen voidaan kokea tunkeilevana tai arvostelevana. Käyttäytymisen muutokseen tähtäävissä toimenpiteissä on keskeistä opiskelijan oman motivaation herättäminen, tukeminen ja innostaminen, joka ei synny ulkoapäin käskemällä tai ohjaamalla. 

Opiskelijat toivovat kannustamista, kuuntelua ja ymmärrystä

Opiskelijat toivovat aikuisilta kannustamista, kuuntelua ja ymmärrystä sekä yksilöllistä kohtelua ja hyväksyntää. Tämä asettaa opettajille ja muille ammattilaisille vaateita hyvän kohtaamisen ja vuorovaikutustaitojen hallintaan sekä psykologista pelisilmää, jolloin osataan matalalla kynnyksellä ja helposti lähestyttävällä tavalla ottaa hyvinvointia puheeksi. Usein kuitenkin riittää, että joku on kiinnostunut ja välittää. Se saattaa olla ratkaiseva askel kohti parempaa hyvinvointia ja muutosta.  

Opiskelijoiden hyvinvointi ja sen edistäminen ovat tärkeitä tavoitteita, joita tukee ja joihin velvoittaa opetussuunnitelma sekä lukioissa että ammatillisissa oppilaitoksissa. Joskus tulee eteen tilanteita, etteivät omat resurssit riitä auttamaan opiskelijaa eteenpäin. Tällöin on hyvä olla tietoinen, kenen ammattilaisen luo voi opiskelijan ohjata keskustelemaan mieltä askarruttavista asioista. On siis tärkeää, että oppilaitoksissa ollaan tietoisia, mitä hyvinvoinnin tukitoimia nuorille on tarjolla oppilaitoksessa tai sen ulkopuolella.

Puheeksi ottamisen materiaali oppilaitoksen henkilöstölle ja ammattilaisille

Tämä hyvinvoinnin puheeksi ottamisen materiaali on syntynyt oppilaitoksen henkilöstön ja ammattilaisten tarpeeseen tukea vähän liikkuvien ja huonosti jaksavien opiskelijoiden hyvinvointia. Keskeinen kysymys vähän liikkuvien ja huonosti jaksavien opiskelijoiden osalta lienee se, miten nostaa hyvinvointi puheeksi ja kuinka löytää kipinä itsensä huolehtimiseen ilman syyllistämistä tai arvostelun kohteeksi joutumista. 

Materiaalissa on eväitä matalan kynnyksen lähestymiseen, ensimmäiseksi askeleeksi opiskelijan hyvinvoinnin edistämisessä. Kaikkien oppilaitoksen työntekijöiden on mahdollista soveltaa materiaalia työssään. Mitä kuuluu -kysymyksen esittäminen, opiskelijan kohtaaminen ja kuunteleminen on mahdollista niin opettajan kuin oppilaitoksen vahtimestarin työssä. Materiaalien osioista löytyy myös erilaisia harjoituksia, joita voi tulostaa ja ottaa heti käyttöön.   

Materiaali soveltuu sekä nuoren että aikuisopiskelijan kohtaamiseen. 

Lue lisää materiaalin taustoista.

Hyvinvoinnin puheeksi ottamisen materiaali

Hyvinvoinnin edistäminen – käsitteet ja taustateoriat, pdf

Hyvinvointi puheeksi – Lähtökohtana hyvät tunne- ja vuorovaikutustaidot, pdf

Hyvinvointi puheeksi – Miten tukea vähän liikkuvaa kohti muutosta? pdf

Motivaation tukeminen, pdf

Voimavarojen ja hyvän vahvistaminen, pdf

Katsaus nykytilanteeseen – opiskelijan koettu terveys, uni, ravitsemus ja liikunta-aktiivisuus, pdf

 

Valmiit powerpoint-esitykset hyödynnettäväksi

Hyvinvointi ja liikkuminen puheeksi – Taustatietoa nuorten liikunta-aktiivisuudesta, ruokailusta, unesta ja koulu-uupumuksesta, PowerPoint-esitys, ppt,

Taustaa nuoren liikkumisen esteistä ja näkökulmia vähän liikkuvan tukemiseen, PowerPoint-esitys, ppt

Hyvinvointia ja liikunta-aktiivisuutta tukeva toiminta toisen asteen oppilaitoksissa, PowerPoint-esitys, ppt

 

Yhteystiedot

Anu Kangasniemi ja Kirsti Siekkinen
anu.kangasniemi@likes.fi
kirsti.siekkinen@likes.fi

Hae tai valitse kategoria…

Kaikki ideat

LIIKKUVA OPISKELU -OHJELMA ON OSA LIIKKUVAT-OHJELMIA

Liikkuva opiskelu -ohjelma on yksi valtakunnallisista liikunnan edistämisohjelmista eli Liikkuvat-ohjelmista. Ohjelmien avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä. Kokonaisuuteen kuuluvat Liikkuva perhe, Liikkuva varhaiskasvatus, Liikkuva koulu, Liikkuva opiskelu, Liikkuva aikuinen ja Ikiliikkuja-ohjelmat.

Liikkuva opiskelu -ohjelman strategisesta johtamisesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus. Ohjelmaa koordinoi Likes.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved
FIN | SWE