Opiskelijat tekemässä ryhmätyötä.

Yksinkertainen pomodoro-opiskelutekniikka tarjoaa apua ajanhallintaan ja auttaa keskittymään. Se myös muistuttaa, milloin on aika pitää liikunnallinen tauko. 

Pomodoro-tekniikan ideana on, että tietyn tehtävän tekemiseen paneudutaan ennalta määrätyksi ajaksi, jonka jälkeen pidetään lyhyt tauko. Työn ja taukojen vuorottelua toistetaan niin pitkään, kun on tarpeen. Sana "pomodoro" on italiaa ja tarkoittaa tomaattia. Tomaattiin viittaava nimitys on tekniikan kehittäjän Francesco Cirillon käsialaa. Nimitys juontuu hauskasti tomaatin muotoisesta munakellosta. 

Pomodoro-tekniikka pähkinänkuoressa 

1. Valitse tehtävä, johon haluat keskittyä. Luokassa voidaan valita myös yhteinen tehtävä, johon opiskelijat keskittyvät. Poista tilanteesta keskittymistä häiritsevät tekijät, kuten puhelin ja sähköposti-ilmoitukset. 

2. Aseta ajastin esimerkiksi 25 minuuttiin ja käynnistä se.

3. Keskity tehtävään, kunnes ajastin hälyttää.

4. Pidä esimerkiksi viiden minuutin tauko. Tauolla voit vaikkapa käydä pienellä kävelyllä tai tehdä taukojumpan. 

5. Aloita uudelleen kohdasta kaksi. 

6. Neljännen jakson jälkeen pidä pidempi tauko.

7. Toista niin usein, kun on tarpeen. 

Pomodoro on monella tapaa hyödyllinen

Pomodoro-tekniikka on aivoergonominen tapa työskennellä. Idean perusajatuksena on, että se rajaa keskittymiseen käytettyä aikaa, jolloin monen asian tekeminen yhtä aikaa jää vähemmälle. Pomodoro-tekniikan avulla tehokkuus paranee, ja esimerkiksi oppitunneilla saadaan enemmän aikaiseksi. Keskittymisen helpottumisen myötä myös opiskelijoiden jaksaminen paranee.

Ennen kaikkea pomodoro-tekniikka muistuttaa myös taukojen ja taukoliikunnan tärkeydestä. Oppituntien liikunnalliset tauot syntyvät pomodoro-tekniikan avulla luonnostaan. 

Ilmaisen pomodoro-ajastimen löydät esimerkiksi osoitteesta https://tomato-timer.com/

Yhteystiedot

Heidi Niemisalo-Sorila
heidi.niemisalo-sorila@osao.fi
Osao

Hae tai valitse kategoria…

Kaikki ideat

LIIKKUVA OPISKELU -OHJELMA ON OSA LIIKKUVAT-OHJELMIA

Liikkuva opiskelu -ohjelma on yksi valtakunnallisista liikunnan edistämisohjelmista eli Liikkuvat-ohjelmista. Ohjelmien avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä. Kokonaisuuteen kuuluvat Liikkuva perhe, Liikkuva varhaiskasvatus, Liikkuva koulu, Liikkuva opiskelu, Liikkuva aikuinen ja Ikiliikkuja-ohjelmat.

Liikkuva opiskelu -ohjelman strategisesta johtamisesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus. Ohjelmaa koordinoi Likes.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved
FIN | SWE