Raahen liikkuva lukio -hankkeen myötä kouluun on hankittu neljä fatbike-pyörää ja Polar Ignite -aktiivisuusmittareita. Lukion opiskelijat ja henkilökunta voivat lainata näitä välineitä maksutta kotiin. Tavoitteena on herättää ajatuksia omasta liikkumisesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sekä tarjota mahdollisuus kokeilla fatbike-pyöräilyä.

Käytännössä lainaaminen toimii siten, että koululla on Google Drivessä lainauskalenteri, johon voi käydä merkitsemässä haluamansa lainajakson. Lainajakso on viikon mittainen, jotta mahdollisimman moni pääsisi kokeilemaan pyöräilyä.

– Käyn luovuttamassa pyörät uusille lainaajille tiistaisin klo 17.00 lukiolta ja samalla tarkistetaan, että pyörät ovat kunnossa, kertoo Liikkuva opiskelu -hankkeen koordinaattori Ilkka Kontinaho.

Fatbike mahdollistaa sujuvan liikkumisen Raahen upeassa luonnossa. Polarin mittarit taas sisältävät monipuolisia ominaisuuksia muun muassa palautumisen mittaamiseen ja analysointiin. 

Yksi pyörää lainanneista on psykologian opettaja Päivi Kippola. Hän on tyytyväinen hankkeen avulla hankittuihin välineisiin ja kannustaa muitakin kokeilemaan. Hankkeen aikana Päivi rakensi myös liikuntapsykologian kurssin, jonka aikana opiskelijat ovat tehneet muun muassa oman hyvinvointimittauksen aktiivisuusmittareiden avulla. 

– Koululta lainattavat fatbiket tarjoavat mahdollisuuden kokeilla maastopyöräilyä matalalla kynnyksellä. Koulun lähellä on polkuja merenrannalla, joten pyöriä voi käyttää myös koulupäivän lomassa vaikkapa hyppytunneilla. Viikon mittaisella kokeilujaksolla voi saada hyvän kipinän myös työmatkapyöräilyyn. Suosittelen!, toteaa Päivi.

– Lisäksi liikuntapsykologian kurssilla hyvinvointimittarit ovat olleet hyvä apu nuorten hyvinvoinnin seuraamiseen viikon mittaisen liikuntakokeilun aikana. Kaikilla opiskelijoilla ei ole tällaisia mittareita omassa käytössään, ja joskus havainnot esimerkiksi omasta palautumisesta voivat pysäyttää.

Kirsi Luiskala-Ahola palautti tytöllään lainassa olleen fatbiken ja kertoi pyörän olleen kovassa käytössä koko viikon ajan.

– Joka päivä ajettiin vaihtelevissa maastoissa, ja kiva oli itsekin päästä tällaista pyörää kokeilemaan. On hienoa, että koulu järjestää tällaista toimintaa, Kirsi kiittelee.

Hankkeen aikana on tehty yhteistyötä paikallisten urheiluseurojen kanssa, ja paikalliset urheiluliikkeet hoitavat pyörien huollon.

Naapurikoululla Raahen Porvari- ja Kauppakoululla on ollut myös vastaavaa lainaustoimintaa, ja tarjolla on ollut myös pyörien lisäksi kahvakuulia, sulkapallomailoja ja frisbee-kiekkoja. 

Kuvassa viime syksyn ilmastopäivän aikana paikallisen Raahe Cycling Clubin aktiiveja esittelemässä toimintaansa opiskelijoille.

Yhteystiedot

Ilkka Kontinaho
ilkka.kontinaho@raahe.fi
Raahen lukio

Hae tai valitse kategoria…

Et ole vielä rajannut hakutuloksia. Käytä ylläolevia valintoja rajataksesi hakua.

LIIKKUVA OPISKELU -OHJELMA ON OSA LIIKKUVA SUOMI -OHJELMAA

Liikkuva opiskelu -ohjelma on osa Sanna Marinin hallitusohjelman Liikkuva Suomi -ohjelmaa sekä Liikkuva koulu -ohjelmakokonaisuutta. Toiminnan tavoitteena on opiskelijoiden fyysisen aktiivisuuden ja opiskelukyvyn lisääminen.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved
FIN | SWE