Etsitkö materiaaleja taukoliikunnan lisäämiseen? Olet tullut oikeaan paikkaan! Tähän tekstiin on koottu erilaisia materiaaleja taukoliikunnan lisäämiseen erityisesti korkeakouluopiskelijoita ajatellen. Pääset kuhunkin materiaaliin klikkaamalla sen otsikkoa. 

1. Selkäliiton opiskelijan taukoliikuntaohje

Selkäliiton taukoliikuntaohjeen voi esimerkiksi tulostaa esille luentotiloihin tai laittaa levitykseen opiskelijoille sähköisesti.

2. Juili lähtee liikahtamalla -video

OLL:n mainio video muistuttaa tauoista ja toiminnallisesta pedagogiikasta.

3. Oppimistuloksia ja hyvinvointia korkeakouluihin istumista tauottamalla

OLL:n esitteessä on esitetty syitä sille, miksi istumisen ja paikallaanolon tauottaminen on kannattavaa. Esite on saatavilla myös englanniksi ja ruotsiksi.

4. Pieni palvelus opettajalta opiskelijalle – suuri harppaus aktiiviselle korkeakoulukulttuurille

Ikosen, Hakalan, Kantomaan ja Pesolan Yliopistopedagogiikka-lehdessä julkaisema artikkeli tauottamisen tärkeydestä ja tutkimustaustasta.

5. YTHS:n videot erilaisista työskentelyasennoista

YTHS:n tuottamissa videoissa havainnollistetaan erilaisia työskentelyasentoja, sekä näytetään erilaisia harjoitteita istumisen tauottamiseen ja ryhdin ylläpitämiseen. 

Hae tai valitse kategoria…

Kaikki ideat

LIIKKUVA OPISKELU -OHJELMA ON OSA LIIKKUVAT-OHJELMIA

Liikkuva opiskelu -ohjelma on yksi valtakunnallisista liikunnan edistämisohjelmista eli Liikkuvat-ohjelmista. Ohjelmien avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä. Kokonaisuuteen kuuluvat Liikkuva perhe, Liikkuva varhaiskasvatus, Liikkuva koulu, Liikkuva opiskelu, Liikkuva aikuinen ja Ikiliikkuja-ohjelmat.

Liikkuva opiskelu -ohjelman strategisesta johtamisesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus. Ohjelmaa koordinoi Likes Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved
FIN | SWE