Laukaan lukion ensimmäisen vuosikurssin pakollisella tieto- ja viestintätekniikan kurssilla yhdistyvät aktiivisuus ja tietotekniset taidot, kun opiskelijat tekevät kurssityönä taukoliikuntavideoita. Valmiita videoita hyödynnetään oppituntien tauottamisessa.

Kurssi järjestetään niin, että opiskelijat ovat läsnä vähän yli puolella kurssin tuntimäärästä. Puuttuva tuntimäärä korvataan pienemmällä lisätyöllä. Aiemmin kurssityönä tehdyt PowerPoint-esitykset koettiin jokseenkin hyödyttömiksi, joten tilalle keksittiin taukoliikuntavideoiden tekeminen pienryhmissä.

– Videoiden tekemisessä tavoitteena on ollut opettaa tietoteknisiä taitoja, kuten PowerPoint-esityksen tekoa, äänen lisäämistä esitykseen, videointia ja tekijänoikeuksiin tutustumista. Lisäksi tavoitteena on ollut osaltaan tutustuttaa ykköset lukiomme Liikkuva lukio -hankkeeseen ja etenkin tuntien tauottamiskulttuuriin. Lisäksi piilotavoitteena on yhteisöllisyyden ja vaikuttamisen lisääminen lukiossamme, kertoo lehtori Minttu Isoaho.

Noin kolmesta opiskelijasta koostuvat ryhmät saavat taukoliikuntavideonsa tehtyä keskimäärin kahden oppitunnin aikana. Jotkut ryhmät haluavat panostaa tuotokseensa enemmän ja käyttävätkin siihen myös enemmän aikaa. 

 – Osa opiskelijoista paneutuu miettimään tarkasti sisältöä ja sitä, kuinka video saadaan innostavaksi ja aikaa kestäväksi. Keskittyminen ja työn jälki on ollut valtaosin huolellista, Isoaho iloitsee.

Valmiit videot on julkaistu Laukaan lukion opettajille suunnatulla suljetulla Peda.net-sivustolla, ja lisäksi videot ovat yksityisellä Youtube-kanavalla.

– Olen koonnut kanavan videot linkkeinä taukoliikuntakalenteriin niin, että parillisille ja parittomille on omat videonsa. Kalenterissa on jokaista oppituntia kohden yksi video. Näin videoiden käyttö on tehty helpoksi opettajille, eikä samaa videota esitetä useaa kertaa saman päivän aikana, Isoaho kertoo.

Palaute videoista on ollut positiivista.

– Opiskelijat ovat lähteneet kaikkiin taukoliikuntajumppiin oppitunneilla hyvin mukaan ja kehuneet toistensa videoita. Lisäksi opiskelijat hieman odottavat, milloin heidän videonsa tulee esiin, Isoaho hymyilee.

Yhteystiedot

Lehtori Minttu Isoaho
minttu.isoaho@laukaa.fi
Laukaan lukio

Hae tai valitse kategoria…

Et ole vielä rajannut hakutuloksia. Käytä ylläolevia valintoja rajataksesi hakua.

LIIKKUVA OPISKELU -OHJELMA ON OSA LIIKKUVAT-OHJELMIA

Liikkuva opiskelu -ohjelma on yksi valtakunnallisista liikunnan edistämisohjelmista eli Liikkuvat-ohjelmista. Ohjelmien avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä. Kokonaisuuteen kuuluvat Liikkuva perhe, Liikkuva varhaiskasvatus, Liikkuva koulu, Liikkuva opiskelu, Liikkuva aikuinen ja Ikiliikkuja-ohjelmat.

Liikkuva opiskelu -ohjelman strategisesta johtamisesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus. Ohjelmaa koordinoi Likes.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved
FIN | SWE