Laukaan lukiossa järjestetään yhteisöllisiä tapahtumapäiviä ja -viikkoja, joita opiskelijat ovat aktiivisesti mukana suunnittelemassa. Yhteishenkeä nostattavat päivät piristävät oppilaitoksen arkea. 

Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille järjestettiin liikunnallinen ryhmäytymispäivä, jonka aikana opiskelijat tutustuivat toisiinsa erilaisten tehtävien avulla. Tehtävissä painotettiin liikunnallisuutta, yhteishenkeä sekä yhteisöllisyyttä. Lukion mentoreina toimivat vapaaehtoiset opiskelijat olivat vastaamassa järjestelyistä.

 – Liikkuva lukio -hanke tarjosi meille enemmän mahdollisuuksia päivään muun muassa välinehankintojen, kuten juuttisäkkien ja limukorien myötä, sekä mahdollisuuden pitää ryhmäytymispäivän vähän kauempana, sillä hankerahoilla saimme tarjottua opiskelijoille bussikyydin läheiseen leirikeskukseen, lehtori Minttu Isoaho kertoo.   

Parina edellisvuotena lukiosta tehtiin vaellusretki Leivonmäen ja Konneveden kansallispuistoihin. Vaellusreitin aikana opiskelijoille annettiin erilaisia tehtäviä luontoon, liikkumiseen, musiikkiin ja värimaailmaan liittyen, toisen kerran teemana oli ensiapu ja yhteistyö vapaaehtoisen pelastustoiminnan kanssa. Näitä tehtäviä opiskelijat tekivät ryhmissä vaelluksen aikana. Osa tehtävistä piti olla tehtynä ennen evästaukoa, ja osassa tehtäviä tuotokset palautettiin Peda.net-verkkosivustolle kuvina. Vaelluslenkkiin sisältyi evästauko nuotion äärellä.   

Keväällä opiskelijakunnan hallitus ja liikuntamentorit suunnittelevat yhdessä liikunnallisen Liiku itse ja liikuta muita -tapahtuman.   

 – Tapahtumaa suunniteltaessa apuna käytettiin pop up -koulun verkkosivustoa, jolloin kaikki lukiomme opiskelijat pääsivät mukaan ideoimaan tapahtuman työpajoja. Mukana on ollut esimerkiksi venyttelyä, joogahaasteita, sumopainia, kaupunkisotaa, sulkapalloa, katukorista, ploggingia ja pingisturnaus. Lisäksi lukiossamme pidettiin opiskelijoiden suunnittelema ja toteuttama salibandyturnaus kevättalvella ennen abien lukuloman alkua. Turnauksessa ratkottiin koulumme salibandymestari ryhmittäin, Isoaho kertoo.  

Hyvinvointiviikolla kiinnitetään huomiota terveellisiin elämäntapoihin

 – Yksittäisten liikunnallisten päivien lisäksi Laukaan lukiossa on järjestetty hyvinvointiviikkoja jo useana vuonna. Viikon tarkoituksena on lisätä hyvinvointia ja jaksamista koulupäivään sekä kiinnittää huomiota terveisiin elämäntapoihin, kuten nukkumiseen, syömiseen, liikuntaan ja suuhygieniaan. Viikon aikana opiskelijoille on pidetty erilaisia luentoja muun muassa stressistä ja jaksamisesta, Isoaho kertoo.   

Hyvinvointiviikon aikana opiskelijoille on myös tarjottu useampana päivänä välipalaa. Lisäksi yhtenä osana viikkoa lukiossa järjestettiin liikuntapäivä yhteistyössä lähialueiden palvelujentarjoajien kanssa.   

 – Liikuntapäivän aikana opiskelijoilla on ollut mahdollisuuksia muun muassa pelata lentopalloa, salibandya, sulkapalloa, keilata, osallistua ohjattuihin circuit- ja venyttelytuokioihin, luistella, kokeilla curlingia, uida, hiihtää tai lasketella, Isoaho luettelee.    

Lumilautailevat opiskelijat
Kuva: Laukaan lukio

Positiivinen palaute innostaa jatkamaan liikunnallista toimintaa

Vuosittainen hyvinvointiviikko on juurtunut lukion toimintaan, joten niitä järjestetään jatkossakin. Samoin ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille aiotaan pitää ryhmäytymispäiviä myös tulevaisuudessa, ja muita yksittäisiä tapahtumapäiviä järjestetään mahdollisuuksien mukaan.   

 – Koko lukion vaellusretkeä ei noin laajassa mittakaavassa kyetä joka vuosi toteuttamaan, mutta mahdollisesti pienempiä vaelluksia kyllä. Pohdinnan alla on kerran kolmessa vuodessa tapahtuva isompi yhteisretki/-vaellus, Isoaho toteaa.  

Tapahtumapäivät on pääsääntöisesti otettu positiivisesti vastaan: niiden on koettu tuovan kivaa vaihtelua lukio-opintoihin. Ryhmäytyminen ja yhdessäolo on koettu yhdeksi merkittävimmäksi asiaksi tapahtumapäivissä.  

 – Lukion päättäneet ovat lukioaikoja muistellessaan nostaneet esiin erilaiset tapahtumapäivät, joten ne ovat jättäneet vahvan muistijäljen, Isoaho iloitsee.  

Yhteystiedot

Lehtori Minttu Isoaho
minttu.isoaho@laukaa.fi
Laukaan lukio

Hae tai valitse kategoria…

Et ole vielä rajannut hakutuloksia. Käytä ylläolevia valintoja rajataksesi hakua.

LIIKKUVA OPISKELU -OHJELMA ON OSA LIIKKUVAT-OHJELMIA

Liikkuva opiskelu -ohjelma on yksi valtakunnallisista liikunnan edistämisohjelmista eli Liikkuvat-ohjelmista. Ohjelmien avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä. Kokonaisuuteen kuuluvat Liikkuva perhe, Liikkuva varhaiskasvatus, Liikkuva koulu, Liikkuva opiskelu, Liikkuva aikuinen ja Ikiliikkuja-ohjelmat.

Liikkuva opiskelu -ohjelman strategisesta johtamisesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus. Ohjelmaa koordinoi Likes.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved
FIN | SWE