Ulvilan lukion Marko Seppälä kertoo Liikkuva opiskelu- ja ERASMUS+ -hankkeen välisestä yhteistyöstä. Lukio on ollut mukana Liikkuva opiskelu -ohjelmassa alusta eli vuoden 2017 syksystä asti.

Liikkuvan opiskelun sivujuonteena olemme yhdessä Forssan Yhteislyseon kanssa kumppanina Erasmus+-hankkeessa "Move your body – help your mind", jota koordinoi IB Waiblingenin lukio Saksasta. Hankkeen tavoitteena on lisätä toiminnallisuutta kouluopintoihin oppimisen edistämiseksi.

Hanke alkoi syyskuussa 2018 opettajien projektiviikolla Waiblingenissa, jossa suunnittelimme tulevaa toimintaa ja jaoimme tehtäviä. Me olemme hankkeessa asiantuntijoita, koska meillä pyörii jo liikuntatutor-toiminta, josta muut haluavat ottaa oppia. Lisäksi meidän vastuullamme on yksi hankkeen tuotoksista eli hyväksi havaittujen hyvinvointi-appien koonti.

Marraskuussa matkasimme Waiblingeniin liikuntatutoreidemme kanssa. Mukaan lähti Forssasta vastaavan kokoinen joukko. Viikon aikana tutustuimme saksalaiseen kulttuuriin monissa eri muodoissa. Vietimme myös saksalais-suomalaista päivää erilaisten esitelmien, mölkyn ja ruoanlaiton parissa. Vierailut paikallisissa liikuntapaikoissa sekä yöpymiset isäntäperheissä tekivät tästä reissusta varmasti jokaiselle ikimuistoisen.

Projektiviikot jatkuivat helmikuussa Forssassa, jonne kokoontuivat jälleen sekä opiskelijat että opettajat. Viikkoon kuului mm. pullan leipomista, lumikenkäilyä, spinningiä sekä vanhojen tanssien seuraamista. Lisäksi purimme kaikissa kouluissa toteutetun liikuntaan ja hyvinvointiin keskittyneen alkukyselyn tuloksia ja opiskelijat pohtivat ryhmissä, miten koulupäiviin voisi lisätä liikettä varsinaisten liikuntatuntien lisäksi. Viikko oli erittäin elämyksellinen erityisesti saksalaisille vieraille.

Toukokuussa oli jälleen opettajien projektiviikon aika, tällä kertaa Ulvilassa. Tutustutimme vieraita Ulvilan lukion liikuntatutorointiin ja toiminnallisiin oppimisympäristöihin muissa Ulvilan kouluissa. Lisäksi olimme pyytäneet mukaan asiantuntijoita muista hankkeista, joissa liikunta on tärkeässä roolissa, kuten IceHeartseista ja varhaiskasvatuksen Ilo kasvaa liikkuen! -projektista. Viikko huipentui Hannu Moilasen Aivot liikkeelle! -luentoon, johon osallistui vieraidemme lisäksi koko koulumme opettajakunta. Näin pääsimme kaikki pohtimaan ja vähän kokeilemaankin, miten ottaisimme liikettä mukaan omien aineidemme opetukseen.

Marraskuussa 2019 on seuraava projektiviikko Ulvilassa, johon myös opiskelijat osallistuvat. Heillä on etukäteistehtävänä testata joitain hyvinvointi-appeja ja yhdessä pohdimme niiden riskejä ja järkevää käyttöä. Ohjelmaan on tarkoitus saada mukaan myös kinesteettisen oppimisen asiantuntija, joten jos teillä lukijoilla on mielessä joku sopiva henkilö tai taho, otamme mielellämme ehdotuksia vastaan. 

Hanke huipentuu vuoden 2020 maaliskuun projektiviikkoon Saksassa, vaikkakin tulosten levitys jatkuu vielä sen jälkeen. Tällainen hanke sopii liikkuvan opiskelun teemaan mainiosti, koska tässä on mahdollista nähdä ja jakaa erilaisia käytänteitä yli kulttuurirajojen. Lisäksi tämä hanke on luonut uusia ystävyyssuhteita sekä opiskelijoiden että opettajien kesken. Jos haluatte seurata projektiamme lähemmin, klikatkaa hankkeen kotisivulle.

Facebook-sivut

Kirjoittaja Marko Seppälä Ulvilan lukiosta

LIIKKUVA OPISKELU -OHJELMA ON OSA LIIKKUVA SUOMI -OHJELMAA

Liikkuva opiskelu -ohjelma on osa Antti Rinteen hallitusohjelman Liikkuva Suomi -ohjelmaa sekä Liikkuva koulu -ohjelmakokonaisuutta. Toiminnan tavoitteena on opiskelijoiden fyysisen aktiivisuuden ja opiskelukyvyn lisääminen.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved