Ammatillisissa oppilaitoksissa ja lukioissa on lisätty opiskelijoiden liikkumista ja opiskelukykyä kehittämällä aktiivista toimintakulttuuria.

 

Liikkuva opiskelu -toiminta on osa Liikkuva koulu -ohjelmaa ja hallituksen osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeita. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 50 hankkeelle noin 2,1 miljoonaa euroa kehittämisavustusta Liikkuva koulu -ohjelman laajentamiseksi toiselle asteelle lukuvuonna 2017-2018. Ensimmäisen hankevuoden aikana aktiivista toimintakulttuuria on edistetty lisäämällä henkilöstön ja opiskelijoiden osaamista, kehittämällä olosuhteita aktiivisuutta tukeviksi, kannustamalla opiskelijoita liikkumiseen sekä rakentamalla yhteistyötä oppilaitoksen sisällä ja ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Jokainen oppilaitos on toteuttanut aktiivista opiskelupäivää omalla tavallaan yhdessä opiskelijoiden ja henkilöstön kanssa. Toiminta on ollut monipuolista ja uusia ideoita on lähdetty kokeilemaan rohkeasti.  

Liikkuva opiskelu -toimintaa on toteutettu toisella asteella esimerkiksi:

  • hankkimalla erilaisia liikunta- ja liikkumisvälineitä (esim. tasapainolautoja, leuanvetotankoja, pöytätennispöytiä ja koripallotelineitä)
  • käynnistämällä henkilökohtainen kuntovalmennus eli Personal Trainer -toiminta vähän liikkuvien opiskelijoiden tueksi
  • lisäämällä opetukseen toiminnallisia menetelmiä ja tauottamalla istumista
  • tuomalla oppilashuoltoryhmät mukaan toiminnan suunnitteluun sekä lisäämällä matalan kynnyksen liikuntaa esim. höntsäpeleillä.
  • aloittamalla liikuntatutortoiminta. Liikuntatutorit järjestävät liikunnallista ohjelmaa ja kannustavat opiskelijoita mukaan liikkumaan.  

Myös yhteistyön kehittäminen on yksi Liikkuva opiskelu -toiminnan tavoitteista. Hieno esimerkki eri toimijoiden välisestä yhteistyöstä löytyy Oulun seudun koulutuskuntayhtymän ja Oulun ammattioppilaitoksen Liikkuvana ammattiin -hankkeesta, jossa vieraillaan opiskelijoiden terveydenhuollon Terkka -pysäkillä. Pysäkki on kaikille opiskelijoille tarkoitettu itsehoito- ja palvelupiste, jossa jaetaan tietoa opiskelukyvystä, hyvinvoinnista, elämänhallinnasta sekä opiskelijoiden mielenterveyden edistämisestä.

”Jos asenne on kunnossa, niin silloin kyllä tehdään”

hankkeen yhteyshenkilö

 

Liikkuminen opiskelupäivän aikana edistää oppimista ja viihtyvyyttä

LIKES -tutkimuskeskus selvitti opiskelijoiden ja henkilöstön näkemyksiä Liikkuva opiskelu -toiminnasta ensimmäisenä hankevuotena. Yli 60 % ammattiin opiskelevista (N=357) koki, että liikkuminen ja liikunta tukevat heidän opiskeluaan ja yli 70 % ilmoitti haluavansa liikkua nykyistä enemmän.  Mielekkäimmiksi opiskelupäivän aktivoinnin keinoiksi opiskelijat kokivat liikkumista lisäävät olosuhteet ja välineet, toiminnalliset opetusmenetelmät sekä vaihtoehtoiset tavat istumiseen (esim. jumppapallo). Näitä hyvinä keinoina piti yli 60 % vastanneista opiskelijoista. Vähemmän suosittuja keinoja olivat liikunnalliset kerhot ja opiskelijoiden vertaisliikuttaminen, joita piti mielekkäänä noin joka kolmas vastaajista. 

Myös henkilöstö suhtautui myönteisesti toimintaan. Noin 70 % (N=572) ammatillisten oppilaitosten ja lukioiden henkilöstöstä oli huolissaan opiskelijoiden tulevasta työkyvystä. Noin 90 % vastanneista koki, että liikunta opiskelupäivän aikana edistää viihtyvyyttä ja opiskelijoiden oppimista. Miltei puolet vastaajista koki Liikkuva opiskelu -toiminnan edistävän myös henkilöstön hyvinvointia.  

Liikkuva opiskelu on tuonut tosi paljon myönteistä vipinää myös opettajayhteisön toimintaan! Harvoin mikään uusi asia on solahtanut näin helposti osaksi toimintaa.”

opettaja

 

Ensimmäisen hankevuoden kokemukset olivat pääsääntöisesti myönteisiä, toki monia haasteitakin koettiin. Esimerkiksi vähän liikkuvien opiskelijoiden tavoittaminen ja innostaminen on ollut haastavaa. Liikkuvan opiskelun yhtenä kehittämiskohteena voisi jatkossa olla toiminnan ulottaminen työssäoppimiseen ja työpaikoille.

 

Lähteet: 

Lisää liikettä ammattiin opiskelun tueksi – tuloksia ammatillisessa koulutuksessa opiskelevien fyysisestä aktiivisuudesta ja ajatuksia liikkumisen lisäämisestä 2018, LIKES -tutkimuskeskus 

Lisää viihtyvyyttä ja oppimista. Henkilöstön näkemyksiä ja kokemuksia liikkumisen edistämisestä toisen asteen oppilaitoksissa 2018, LIKES-tutkimuskeskus 

 

Kirjoittajat: Johanna Kujala toimii Liikkuva opiskelu -toiminnan asiantuntijana ja Jenny Söderman Liikkuva koulu -ohjelmakokonaisuuden koordinaattorina Opetushallituksessa. Tehtävämme on tukea oppilaitoksia Liikkuva opiskelu -toiminnassa sekä koordinoida toimintaa valtakunnallisesti.

 

 

LIIKKUVA KOULU ON HALLITUKSEN KÄRKIHANKE

Liikkuva opiskelu -toiminta on osa Liikkuva koulu -ohjelmaa, joka on yksi Suomen hallituksen osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeista. Toiminnan tavoitteena on opiskelijoiden fyysisen aktiivisuuden ja opiskelukyvyn lisääminen.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved